Tällä kertaa muilutettavaksi ei joutunut suinkaan "Korat makes my day" -magneetti, vaan paljon litteämpi ja haasteellisempi "Hamburg ist gross, ich bin klein" -magneetti. Iiro näyttää mallia. Kas näin se hoituu.
Karvakelmit
lauantai, 2. kesäkuuta 2012
keskiviikko, 30. toukokuuta 2012
Taidekuvia ja mieluisa vieras
Henkka on onnistunut nappaamaan pari niin taiteellista kuvaa kateista, että ne on pakko jakaa kaikkien kanssa.
Meillä kävi tänään mieluisa vieras: hevoseni Sutturan kasvattaja Katja Vanhatalo. Pohdin etukäteen, miten Herra Ujo Piimä alias Jens Jansson suhtautuu Katjaan. Aluksi Jaska katsoikin viisaimmaksi piiloutua tuolin alle tarkkailemaan tilannetta. Iiro oli tapansa mukaan mielin kielin, puski ja kehräsi. Varsinkin Katjan mukanaan tuoma linnun sulka oli ihana. Lopulta otin Jaskan syliin tuolin alta, ja sieltä se rupesikin Iiron vanavedessä kiipeilemään Katjan sylissä ja metsästämään tämän hiuksia, sekä tietysti sitä linnun sulkaa (joka muuten oli Kelmien käsittelyn jälkeen entinen). Pitihän kahvikupistakin käydä maistamassa, ja sitten Jaska sekosikin niin, ettei kameran kanssa pysynyt perässä - se puski ja kiehnäsi kahvikupin vallan nurin. Katjalla on erikoinen vaikutus eläimiin. Ja tietysti kahvilla myös.

perjantai, 18. toukokuuta 2012
11 kysymystä
Sain haasteen Täplätyttöjen blogista. Tällä kertaa minun lienee vastattava kysymyksiin omalta osaltani, sillä kysymykset ovat sen verran kinkkisiä, etteivät Kelmit itse ehkä osaisi niihin vastata!
1. Missä synnyit? Helsingissä, Kätilöopiston sairaalassa, jossa äitini oli myös töissä.
2. Kevät, kesä, syksy vai talvi? Miksi? Vuodenajat ovat ihania kaikki, ja tykkään hirmuisesti niiden vaihtelusta. Jos joku on pakko valita, niin talvi. Jollain tavalla pimeys, kylmyys, lumi ja koko talven äärimmäisyys kiehtovat. Mutta en kestäisi ainaista talvea.
3. Mitä harrastat? Ratsastusta, ja vielä tarkemmin lännenratsastusta. Ratsastin ihan perinteistä vuoteen 1999 asti, jolloin ystäväni houkutteli minut kokeilemaan länkkäriä, ja sillä tiellä ollaan edelleen - nyt jo yli kolme vuotta quarterhevostamma Sutturan omistajana. Tammikuussa liityin myös viereisen kuntosalin jäseneksi, ja erityisesti kuntonyrkkeily on osoittautunut tosi kivaksi lajiksi.
4. Missä maissa olet matkustanut? Ruotsi, Viro, Islanti, Saksa, Ranska, Espanja, Portugali, Irlanti, Englanti, Tsekki, Sveitsi, Italia
5. Mitä kieliä osaat puhua? Ihan oikeasti puhua: saksa, ruotsi, englanti. Auttavasti: Ranska, espanja. Muutaman lauseen osaan myös: hollanti, islanti, portugali.
6. Missä maassa asuisit, ellet Suomessa? Vaikea kysymys. Sanoisin Saksa, mutta sen maan kulttuuri on sen verran erilainen, että saattaisi mennä hermot. Toisaalta Ruotsi, mutta sen kanssa sama juttu. Toisaalta voisi olla kiinnostavaa asua jossain ihan muualla, kaukana, ihan erilaisessa paikassa.
7. Katsotko tv:tä, mitä ohjelmia? En juurikaan, mutta Good Wife on ehdoton suosikkini. Lisäksi olen koukussa Huippumalli haussa -ohjelmaan, siis siihen alkuperäiseen amerikkalaisversioon.
8. Mitä et osaa? Käsitöitä.
9. Lempijuomasi? Maito, punaviini, tee.
10. Millaista musiikkia kuuntelet? Mm. Nightwish, Sopor Aeternus & The Ensemble of Shadows, Chisu, Eivør Pálsdóttir, harrastuksen vuoksi kantri, elokuvamusiikki, ja pitää vielä mainostaa ystäväni omaa projektia Mamythia. Aika laidasta laitaan siis, voisi sanoa.
11. Mikä olet ammatiltasi? Päätoimisesti kieltenopettaja, sivutoimisesti kielipoliisi ;)
Pitäisi keksiä uudet kysymykset ja jakaa haaste eteenpäin, mutta palaan tähän asiaan myöhemmin, perjantai-iltana aivot lyö sen verran tyhjää. Huvittaisi tehdä kuten Kelmit olivat aamulla tehneet:

perjantai, 4. toukokuuta 2012
Heja Sverige
Minä hermostuin jääkiekkohypetykseen ja kaivoin pari vuotta sitten Tukholmasta hankkimani Ruotsin lipun esiin, ihan vain piruuttani. Jaska oli ihan samaa mieltä, että Ruotsi voittoon. Vai oliko sittenkään? Yrittikö se tuhota Ruotsin lippua? Jokainen tulkitkoot kuvat haluamallaan tavalla!
lauantai, 28. huhtikuuta 2012
Kelmien viikko
Torstaina tapahtui jotain ikävää: Kelmit pakattiin kuljetuskoppaan ja suunnattiin lääkäriin. Pojat saivat vuosittaiset rokotuksensa, tarkastipa eläinlääkäri heidät muutenkin. Hammaskiveä oli jonkin verran, muttei sitä ainakaan vielä tarvitse poistamaan ruveta. Sydänäänet olivat molemmilla hyvät. Jaskalla oli ilmaa vatsassa! Koko automatkan mennen tullen pojat huusivat suoraa huutoa. Onneksi matka ei ole pitkä.
Muuten tällä viikolla Kelmit ovat kunnostautuneet painimalla ennätyspaljon, mikä näkyykin molemmilla kateilla karvattomina laikkuina niskassa. Meno on hurjaa, niin hurjaa, etten minä puhelimeni kanssa pysynyt ihan tahdissa, kun kattipainia kuvasin - siksi hieman tärähtänyt video ja sormi linssin edessä lopussa.
| Reppanat kuljetuskopassa vielä kotona, huuto alkoi samantien |
Muuten tällä viikolla Kelmit ovat kunnostautuneet painimalla ennätyspaljon, mikä näkyykin molemmilla kateilla karvattomina laikkuina niskassa. Meno on hurjaa, niin hurjaa, etten minä puhelimeni kanssa pysynyt ihan tahdissa, kun kattipainia kuvasin - siksi hieman tärähtänyt video ja sormi linssin edessä lopussa.
| Eeei me mitään tehty, ei ainakaan painittu jääkaapin päällä! |
| Jaskallakin on nyt karvaton laikku niskassa! |
torstai, 26. huhtikuuta 2012
Hyvän mielen haaste
Karvakelmit eivät suoranaisesti saaneet hyvän mielen haastetta keneltäkään, mutta onneksi Täplätytöt ystävällisesti antoivat haasteen sellaisille, jotka eivät sitä ole vielä saaneet. Kiitos! Haasteeseen kuuluu jakaa ainakin kymmenen asiaa jotka tuovat hyvää mieltä. Kerron tässä kymmenen Iiron ja kymmenen Jaskan hyvän mielen asiaa.
Iiron hyvän mielen asiat
Iiron hyvän mielen asiat
- Ruoka - lähes mikä tahansa ruoka kelpaa
- Pallon tai hiiren hakeminen kirjahyllyn päältä ja sen tuominen takaisin ihmiselle (no, ainakin ihmisen suuntaan)
- Rapsuttuminen keittiön nurkassa olevan kaapin päällä
- Paini velimiehen kanssa
- Mäykyminen
- Muovikassien syöminen
- Kaappiin meneminen
- Vetolaatikoiden ja kaapinovien paukuttaminen
- Sylissä oleminen, mutta vain siten, että herra on vapaaehtoisesti tullut syliin
- Pallot yleensä
- Tiskialtaan tuijottaminen
- Saunominen
- Kahvi
- Rapsuttuminen, erityisesti masusta
- Kulinaristiset nautinnot, kuten katkaravut tai possunsydän
- Käkätysääni sulkaleluille
- Piiloutuminen pakkotoimenpiteiden (esim. kynsien leikkuu) uhatessa
- Ovihyökkäykset, jos on joutunut eri puolelle ovea ihmisten kanssa
- Ovien avaamisen opettaminen Iirolle
- Pyllyhaukkaus
sunnuntai, 22. huhtikuuta 2012
Rento sunnuntai
Tätä sunnuntaiaamua Kelmit ovat viettäneet aurinkoa ottaen. Siinä onkin mukavan lämmin, aamuaurinko paistaa sopivasti makuuhuoneeseen, sängyllä on kiva loikoa. Mitä nyt ihmiset välillä tulevat häiritsemään kissaparkojen lepoa.
| Mitä, lentääkö jossain joku ötökkä vai? |
| Miksi meidän lepoa häiritään? Mee pois! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)